keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Lahja lapselle - Collegepaita ja pipo

Kummipojan synttäreitä vietettiin viikonloppuna. Olin päättänyt jo aikaa sitten, että ompelen lahjaksi pojalle uuden hupparin. Kaavojahan ei löytynyt itseltäni valmiina kokoa n. 155 vaan lainasin pojan kaapista hupparin, jonka pohjalta jo vuoden alussa kaavoja piirtelin. Kankaitakaan ei tarvinnut paitaa varten ostaa, sillä paksua collegea sattui olemaan valmiina.
Hihojen ja hupun kangas puolestaan on miehen paidan kankaan lopusta. Kävipä niin kurjasti, että olin hienosti ajatellut, että oman paitani kankaasta saisi pojan paitaan sekä etu- että takakappaleen. Eihän sitä kangasta jäänyt lähellekään niin paljoa, että olisi saanut etu- ja takakappaleen aikaiseksi. Ja kaiken lisäksi en ole edes varma olisiko siitä saanut edes toista kappaletta leikattua.
Minulla kävi tuuri, kun eräs ystäväni kutsui hänen luokse ompelemaan. Kankaiden vaihtokin olisi samalla mahdollista. Sain vaihdossa paksumpaa collegea. Loistavaa. Ei siis tarvinnut kangaskaupoille lähteä. Kotona kun sovitin kankaita yhteen, riemastuin suunnattomasti. Huppari saisi sopivasti väriä juurikin tuosta vihreästä kankaasta ja tarve hienoista koristeompeluista hävisi saman tien.
Paidan ompelun kanssa meinasi tulla paniikki. Selkä lihaksen venähdys vetäisi sairaslomalle ja ompelu ei tullut pieneen mielenkään kipeän käden kanssa. Juhlapäivän aamuna sitten sain pika surautuksena paidan ommeltua kasaan, vaikka mieli ei yhtään tehnytkään ommella. Lopputuloksessakin se valitettavasti näkyi. Resorit ompelin toisella tavalla kuin yleensä. Jälkikäteen on hyvä valitella. Mutta voin kyllä paljastaa, että kyllä muuten oikeasti hävetti antaa lahjaksi sutta ja sekundaa. Onneksi kummipoika oli uuteen paitaan tyytyväinen ja vaikutti ainakin tykkäävän lahjastaan. Mutta sen opin, etten jatkossa etenkään helmaresoreiden kanssa oikaise.
Koska päivänsankareita oli kaksi, jouduin vielä jälkikäteen toimittamaan pienemmälle päivänsankarille lupaamani lahjan. Tänä talvena kun on ollut tarvetta hieman paksummalle, ajattelin lahjaksi ommella pipon paksummasta collegesta. Omasta pipostani piirtelin kaavoja ja hieman pienensin. Lopputulos sai hymyn huulille ja makeat naurut.  Olihan pienemmän päivänsankarin ilme hyvä, kun pyysin häntä tuomaan päänsä, jotta saisi lahjapipon siihen koristeeksi.
Katseli hetken pipoa ja nauraen tuumasi, ettei se hänen päähänsä sopisi. No ei se sopinut, vaikka kuinka yritettiin. Olin sitten onnistunut tekemään pipon, joka oli ihan liian pieni, mutta nukelle kuitenkin liian iso. Noh onneksi perheessä on vauva, jolle pipo varmasti päähän mahtuu. Lupasin siis ommella tilalle toisen pipon ja senkin joustavammasta materiaalista. Aina ei mene niin kuin Strömsössä, mutta ehkä hyvä niin. Pipo nimittäin pelasti paskasta viikonlopusta ison osan. Hyvät naurut parantaa mieltä kummasti.


tiistai 9. helmikuuta 2016

Projektina housut - uuden kokeilua

Housuja tarvitsee aina. Etenkin vähän siistimpiä. Tarkoitan siistimmillä housuilla siis astetta siistimpiä kuin kuorihousut, jotka ovat aktiivisesti käytössä ympäri vuoden. Joo.. Tunnustan.. Mut voidaan laskea lähes suoraan tähän stereotyyppiseen tuulipuku-suomalaisten joukkoon. Mutta sitten on tämä samentti, josta olen tykännyt yläasteelta lähtein kuin hullu puurosta. En tiedä mikä siinä on materiaalina, mutta se vaan kiehtoo ja tuntuu jotenkin todella hyvältä.

Kangas on kangastukun pakan loppuja, suklaanruskeaa samenttia kapeilla raidoilla ja kaava on burdan housukavaava 6797, joka on ohuiden housujen kaava, mutta en vaan voinut kaavan mallia vastustaa, niinpä lähdin kokeilemaan miten ohkaselle kankalle tarkoitettu kaava toimii vähän paksumman kankaan kanssa.
Kaava tuntui jo käsittely vaiheessa omalta. Ainut huonopuoli siinä oli se, että kun ohkaisiin housuihin oli ajateltu, että vyötärö kaitale tulee resorista ja housuissa ei ole vetoketjua.. Piti siinä sitten ensimmäisenä miettiä vetoketjun sijainti, sivulle vai eteen. Koskaan en ollut etuvetoketjua tehnyt, joten päätin tarttua haasteeseen ja kokeilla jotain uutta. Hahmottelin kaavaan vetoketjun paikan ja vetoketjuhan sopi siihen kuin nenä päähän. Näin jälkikäteen tosin mieleen tuli, että tokihan tuon olisi voinut tehdä jollain toisella tavalla, jotta olisi tuon vetoketjun saanut vielä piiloon. Tiedän mikä siitä puuttuu, mutta en tiedä olisinko osannut laittaa sitä kiinni.
Ja kun kerran lähdin uuden kokeilun linjalle, päätin kokeilla myös sivutaskujen tekoja ja vyölenkkejä. Kummatkin uusia tuttavuuksia. Välillä on mukava haastaa itsensä oikeasti kokeilemaan jotain uutta. Siinä sivussa voi vaikka oppiakin jotain.
Taskut vaativat kyllä pientä pään raapimista. Ensin ompelin taskun ja sen vuorikankaan toisiinsa kiinni ja vasta sen jälkeen aloin oikeasti miettimään, ett niin.. Mites tämä tasku muuten pitäisikään kiinnittää housuun. Olisihan siinä pientä tappelun poikasta ja niskojen nakkelua, kun yritin epätoivoisesti ommella taskun suuta sivusaumaan ja se fiilis kun tajusi, että ei näin.. Taskujen kuuluisi siis kyllä olla kaavan mukaan housujen sisäpuolella, mutta voi vain tuumata, etten todellakaan saanut kiinni, että miten ihmeessä saan ne käännettyä sisäpuolelle, joten ne päätyivät sitten päälle.
Tasku on tuplatasku. Sivusta pääsee toiseen taskuun ja vyötärölinjalta toiseen. Vyötärölinjan kanssa kulkeva taskunsuu on lähinnä avaimia ja puhelinta varten. Avaimet saan näppärästi pienellä sulkkarilla kiinni avaimille tarkoitettuun lenkkiin ja sitten voin pudottaa avaimet taskuun tai halutessani jättää ne roikkumaan. Sivutaskujen kanssa tahtoo aina olla se ongelma, että puhelin ei vaan pysy matkassa mukana. Nyt on toiset taskut, joista ei tarvitse miettiä puhelimen tippumista.
Taskujen istuvuus hieman harmittaa. Ne vaatisivat vielä pientä kikkailua, mutta on ne näinkin hyvät. Nyt kun housuja katselee, olen ehkä jopa tyytyväinen siihen, ettei taskujen kiinnitys sujunut niin kuin Strömsössä. Nyt ne tuovat kivasti ilmettä.
Toinen varsinainen murheen kryyni oli housuja tehdessä vyötärökaitale. Ajatuksissani ollessa en taas osannut jotenkin nähdä sitä, että miten käy kun resorivyötärön siirtää sellaisenaan tämän tyylisiin housuihin. Virhe, isolla V:llä. Lopputuloshan on se, ettei vyötärö vaan istu millään. Noh. Pelastukseksi täytynee kyllä sanoa, että kun olin ottanut uuden kokeilemisen linjan ja haasteeksi heitin itselleni vyölenkit, saa housujen istuvuutta onneksi hieman korjattua.
Vyölenkkien teko oli itsessään helppoa. Mutta niiden kiinnitys vaatikin sitten vähän enemmän pinnan venyttämistä ja useamman neulan ompelukoneeseen. Tokihan sitä olisi voinut aloittaa silleen simppelisti ja laittaa vain ihan välttämättömät vyölenkit paikoilleen, mutta ehei, tämän rouvanhan oli pakko päästä heti leikkimään hienolla idealla ristiin menevistä lenkeistä. Kyllä siinä oli pieni taiteilu, että sain lenkit menemään juuri niin kuin halusin ja enemmän tuli varmasti niiden kiinni ompelussa käytettyä käsipyörää kuin paininjalkaa. Tykkään kuitenkin lopputuloksesta, vaikka se vaati verta hikeä ja kyyneliä. Ja kun huomasin, että lenkkejä jäi ylimääräisiä sai loistavan idean avainlenkeistä housuihin.
Avainlenkkien kiinnittäminen oli lopulta helppoa kuin heinän teko. Tosin kangasta ei ollut enää samalla tavalla paksusti ommellessa kuin mitä oli vyölenkkien kohdalla. Avainlenkit on mulle todella hyvä juttu ja niiden pitäisi olla vakiota jokaisissa housuissa, niin ei tarvitsisi aina etsiä avaimia. Mulla kun on pahana tapana laskea tavarat käsistäni johonkin ja sitten en vaan millään muista, että minne. Nyt tulee laitettua avaimet pääsääntöisesti suoraan lenkkiin kiinni.
Vielä housuista puuttuu takataskut. Olen kyllä ihan pokkana ottanut housut jo käyttöön, sillä takataskujen puuttuminen ei juurikaan häiritse. Näiden housujen kanssa tuli kyllä opittua paljon uutta, mutta samalla myös oikeasti kokeiltua omia taitojaan ihan toisella tavalla. Vaikka olen ommellut iän päivää housuista paitoihin ja vanhojen tanssipuvusta feresiin, en ollut koskaan aikaisemmin kokeillut näitä kikkoja.
Olen todella tyytyväinen, vaikka housuissa onkin sellaisia kohtia, jotka nyt ehkä tekisin toisella tavalla. Jos jotain tästä oikeasti opin, niin sen, että joskus on pakko haastaa itsensä uuden äärelle, jotta voi kehittyä. Tämä pätee kyllä moneen muuhunkin asiaan ompelun lisäksi.

Muoks. 11.2. Yleisön pyynnöstä vielä sovituskuva, jossa näkyy lahkeet. Pahoittelen kuvan laatua.

perjantai 5. helmikuuta 2016

Paitatehdas - Lämmin paita

Tuli kirpeä pakkastalvi monen leudon vuoden jälkeen. Toisaalta ihanaa, mutta toisaalta sitä tuli katsottua omaan vaatekaappiin vähän enemmän sillä silmällä. Nopea tuumaus aivan täpötäyden kaapin edessä, ettei fleecejen lisäksi mitään lämmin paitaa. Täytyihän siihen saada muutos aikaiseksi.
Ihastuin ihan älyttömästi siihen kaavaan, jolla tein miehelleni collarin joululahjaksi. Siispä kaivoin kaavat uudestaan esille ja piirsin muutamaa kokoa pienemmät itseäni varten. Kankaat olinkin laittanut jo joulukuun alussa kangastukulta tilaukseen, mutta eihän se ihan niin kuin Strömsössä mennyt, sillä onhan se hyvä tilata kahta täysin eri paksuista kangasta. Eihän siinä sitten auttanut muu kuin laittaa kaikki palat samalta kaavalta. Onneksi resori antaa väriä.
Paita valmistui toki jo tammikuun alkupuolella juuri sopivasti koville pakkasille. Tekeminen oli helppoa ja nopeaa, kun olin jo yhden paidan tehnyt samalla kaavalla. Voisin veikata, että tästä burdan paitakaavasta tulee kestosuosikki, sillä malli on aivan ihana, etenkin kun tykkään siitä, että paidat saa olla vähän väljiä.

Korkea kaulus tuntui hyvältä vaihtoehdolta hupulle. Sillä saa hyvin blogattua pahimman tuulen ja viiman ja pitää hyvin lämmön. Paksu paita on lämmin ja hihojen leikkaus mahdollistaa monipuolisen puuhastelun paidassa, kun ei tarvitse aina miettiä, että ottaako olkasauma vastaan. Pääsee kädet liikkumaan joka suuntaan niin ryömiessä kuin kiipeillessäkin.
Paita itsessään syntyi hyvinkin nopeasti. Toisaalta olinhan jo yhden paidan tehnyt samalla kaavalla, joten enää ei tarvinnut hirveästi hahmotella, että mitkä saumat ommellaan yhteen. Paita oli valmis ennen kuin huomasinkaan.
 
 On kiva ommella itselle, mutta on kyllä kiva ommella muillekin.